Enkelin unelma.

Tälläistä kakkua tein kesäloman alkamisen kunniaksi. Olen tehnyt tätä nuorempanakin monta kertaa ja aina se vaan on yhtä hyvää. Ohje on peräisin hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan koulutuksen opettajalta  ja sain sen joskus aikoinaan. Ja vaikka pohja onkin hankalaa käsitellä ja nostella niin kaikki vaiva on lopputuloksen arvoista!

Pohjataikina:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
2 valkuaista
1 ½ dl sokeria
50 g rouhittua pähkinää

Täyte:
kuohukermaa
vanilliinisokeria
(mansikoita)

Pohjataikinan valmistus:
vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon keltuaiset yksitellen vatkaten. Lisää vehnäjauhot joihin leivinjauhe on sekoitettu vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä taikina leivinpaperille pellin suuruiseksi levyksi, siitä tulee hyvin ohut kerros. Vatkaa pinnalle tulevat valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri varovasti joukkoon. Levitä vaahto pohjataikinan päälle ja ripottele pähkinärouhe pinnalle. Kypsennä levy 175 asteessa 15-20 minuuttia. Leikkaa kypsä levy 3-4 samansuuruiseen osaan ja kokoa niistä kakku kermavaahdon kanssa kerroksittain.

Hasselpähkinäleivät.

Herkullisia! Pähkinärouhetta tuli minulla tosin vähemmän koska kaapeista ei enempää löytynyt mutta ehkä se olikin onni onnettomuudessa kun sitä tuntui olevan nyt juuri sopivasti. Kirjasta Leivo itse hyvää leipää.

25 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
250 g maitorahkaa tai raejuustoa (maitorahkaa)
1 rkl sokeria
1-2 tl suolaa (1,5)
200 g karkeasti rouhittuja hassel- tai saksanpähkinöitä tai puolet molempia (70 g saksanpähkinöitä ja 30-40 g hasselpähkinää)
noin 10 dl vaaleita hiivaleipäjauhoja

Murenna hiiva taikinakulhoon. Kaada sen päälle vesi ja sekoita niin, että hiiva liukenee. Lisää rahka tai raejuusto, sokeri, suola, pähkinät ja melkein kaikki jauhot. Vaivaa taikina niin kimmoisaksi, että se irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa leivinliinalla peitettynä noin 45 minuuttia.
Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Vaivaa se siinä kokoon ja lisää samalla tarpeen mukaan jauhoja. Muovaa taikinasta kaksi leipää. Nosta ne leivinpaperin päälle pellille ja kohota noin 30 minuuttia.
Kypsennä leipiä uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Jäähdytä leivät leivinliinan alla ristikolla.

Ruisruudut.

Rainbow Ruisjauhopussin kyljessä on tälläinen resepti ja hyvä onkin, näitä tehdään toistekkin.

5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
½ dl öljyä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Lisää suola, sokeri ja öljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää jauhot taikinanesteeseen ja sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele taikinan pinnalle reilusti ruisjauhoja ja taputtele n. 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi. Anna kohota liinalla peitettynä 30-40 minuuttia. Paista 225 asteessa n. 20 min. Ruisruudut ovat parhaimmillaan leivontapäivänä (yhtä hyviä ne olivat kyllä seuraavanakin).

Vinoneliöt.

Viime viikonloppuna nautiskelimme isoukin luona herkullisen makuisia vinoneliöitä ja tokihan niitä piti sitten kotonakin kokeilla tehdä. Googlettamalla löysin hyväntuntuisen reseptin täältä (aika hauska sattuma blogien samankaltaiset nimet).

Ei näistä ihan samanlaisia tullut mutta mainio korvike ja lapset olivat innoissaan.

200 g voita
100 g sokeria
1 kananmuna
325 g vehnäjauhoja
¼ tl leivinjauhetta
***
kananmunaa voiteluun
sokeria (laitoin ihan raesokeria)
mantelirouhetta

Vatkaa huoneenlämpöiseen voihin sokeri ja kananmuna. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, ja sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa!

Jauhota leivinalusta ja nosta osa taikinasta alustalle. Muista jauhottaa kaulinta hyvin, ettei taikina tartu kaulimeen. Kun taikina noin 3mm, leikkaa taikinahyrrällä vinoja neliöitä pahviliuskaa apuna käyttäen.

Poista reunoilta sellaiset taikinapalat, joista ei ole tullut kokonaisia neliöitä. Sivele kananmunalla, ripottele päälle sokeria ja mantelirouhetta. Nosta vinoneliöpalat leivinpaperoidulle pellille lastalla (jauhota sitäkin tarvittaessa) ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 6-7 minuuttia.

Rapea leipäkranssi.

Kirjasta (yllätys, yllätys) Leivo itse hyvää leipää. Tämä ei ole mikään pikaleipä mutta kannattaa tehdä kun aikaa on, on todella hyvää. Lapsetkin kehuivat kovasti.

1 leipä

1/4 (n. 12 g) palaa tuorehiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
1 tl suolaa
1 dl grahamjauhoja
noin 7 dl vehnäjauhoja

Voiteluun vettä

Murenna hiiva lämpimään veteen ja sekoita niin, että se liukenee. Lisää suola ja jauhot ja vaivaa taikina sileäksi ja kimmoisaksi. Siitä tulee melko kiinteää. Peitä kulho leivinliinalla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä 3- 4 tuntia.
Taputa taikina nyrkkiin puristetulla kädellä tai kaaviloi pitkulaiseksi, litteäksi levyksi ja kierrä pitkä sivu edellä rullaksi. Käännä taikinarulla rinkiläksi ja nipistä päät yhteen. Kohota kranssia leivinpaperilla pellillä kaksi tuntia. Leikkaa kohonneeseen kranssiin terävällä veitsellä poikkiviiltoja.
Kypsennä leipää uunin alatasolla 275 asteessa (minä paistoin 250 asteessa leivinpaperin lämmönkestävyyden takia) 10 minuuttia. Voitele leipä vedellä, työnnä pelti takaisin uuniin ja katkaise virta. Kypsennä leipää jälkilämmössä vielä noin ½ tuntia, jolloin siihen muodostuu rapea kuori. Jäähdytä leipä ristikolla.
Säilytä leipää peittämättä huoneenlämmössä. Tölkissä tai muovipussissa pinnan rapeus häviää.

Huivitehtailua.

Vihdoin sain aikaiseksi testata tehdä tälläisen huivin itse ja hyvin onnistui. Takana on kuminauha kankaan sisällä niin päähän laittaminen on helppoa. Nyt jämäkankaita etsimään ja ompelemaan lisää, valmista tulee pienemmästäkin palasta.

Vadelma-valkosuklaamuffinit.

Taikina on muuten sama kuin täällä mutta mustikoiden tilalla käytin 3 dl jäisiä vadelmia sekä 50 g valkosuklaata pieneksi rouhittuna.

Suklaavuokakakku.

Kirjasta Suklaaherkut – Hyviä ja helppoja ohjeita vaihe vaiheelta. Tekijästä ei ole nyt selvää muistikuvaa. Kakku oli hyvää, olisin varmasti pystynyt syömään sen kokonaan ihan itse (mutta todellisuudessa se on mitoitettu 15 hengelle). Suklaina käytin rouhittuja versioita kun ei meidän kaupassa erikseen rakeita ole.

350 g siivilöityjä jauhoja
3 ½ tl leivinjauhetta
3 rkl siivilöityä kaakaojauhetta
225 g hienoa sokeria
225 g pehmeää margariinia
4 vatkattua munaa
4 rkl maitoa
50 g maitosuklaarakeita
50 g tummia suklaarakeita
50 g valkosuklaarakeita
tomusokeria hunnutukseen

1. Voitele suorakulmainen uunivuoka voilla tai margariinilla.
2. Laita kaikki ainekset suklaarakeita ja tomusokeria lukuunottamatta kulhoon ja vatkaa tasaiseksi seokseksi.
3. Sekoita joukkoon kaikki suklaarakeet.
4. Siirrä seos vuokaan ja sivele pinta lastalla tasaiseksi. Paista 180 asteeseen lämmitetyssä uunissa 30-40 minuuttia, kunnes kakku kohoaa ja joustaa hieman painettaessa. Anna jäähtyä hyvin vuoassa.
5. Hunnuta jäähtynyt kakku tomusokerilla, leikkaa neliöiksi ja tarjoile.

Keskimmäisen neidin I-kirjaimet.

Tehtiin yhtenä päivänä S-keksejä mutta neiti 4 v. päätti yksinkertaistaa ajatuksen ja teki pääasiassa I-kirjaimia.

Vaaleat leselimput.

Hyvää leipää tämäkin. Hiukan oli rakenne mureneva leikattaessa mutta ei vaikuttanut makuun. Kirjasta Leivo itse hyvää leipää.

25 g tuorehiivaa
50 g leivontamargariinia tai voita
5 dl maitoa
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa (1,5)
2 dl vehnäleseitä
11-12 dl vehnäjauhoja

Koristeluun
1 dl vehnäleseitä

Murenna hiiva kulhoon. Sulata rasvaa kattilassa tai mikroaaltouunissa täydellä teholla (max. 800 W) noin minuutin ajan. Lisää maito ja lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Kaada hiukan lientä hiivan päälle ja sekoita, kunnes se liukenee.
Lisää joukkoon loput taikinanesteestä, hunaja, suola, leseet ja melkein kaikki vehnäjauhot, säästä niistä vain hiukan leipomiseen. Alusta taikinaa niin voimakkaasti, että se irtoaa kulhon reunoista. Kohota sitä leivinliinalla peitettynä noin 30 minuuttia.
Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja jaa kahtia. Muovaa kummastakin palasta sileä tanko. Kieritä tangot leivinpöydälle kaadetuissa vehnäleseissä ja nosta leivät kahteen hyvin voideltuun, tilavuudeltaan noin 1 ½ litran pitkään leipävuokaan. Pistele leivät haarukalla ja kohota niitä leivinliinalla peitettyinä noin 30 minuuttia.
Kypsennä leipiä uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Jäähdytä leipiä vuoissa noin viisi minuuttia ja kumoa ne ristikolle jäähtymään.